Kun osallistuin ensimmäiselle puolimaratonille työkaverin houkuttelemana, olin juossut pisimmillään yhteensoittoon 8 km. Puolikas tuli Pomarkun maratonilla juostua ja välillä käveltyä, eikä aikakaan ollut häävi, mutta loistava olo ja voittajafiilis siitä tuli. Juoksutapahtumiin osallistuminen on mukavaa jo pelkästään sen takia, että aina tulee voitettua ainakin itsensä. Sen jälkeen olen käynyt juoksemassa kymmenisen kertaa puolimaratonin ja matkaan alkaa pikkuhiljaa tottua. Koska aina pitää saada lisää haasteita, ilmoittauduin viime kesänä Ylläs-Pallas 37 km:n polkujuoksuun tunturissa. Sehän sittemmin peruttiin erään viruksen vuoksi, mutta osallistumisoikeuden sai siirtää ensi kesään.
Ensi heinäkuussa pitäisi siis kirmata tunturissa. Odotan kauniita maisemia, väsymyksen voittamista ja maaliin saapumista väsyneenä mutta onnellisena. Jotta tämä kaikki toteutuisi, pitäisi kai treenata. Tunturissa olettaisi olevan jonkin verran nousua🙄joten mäkiä pitäisi löytää. Puhumattakaan siitä, että kaikenlaista varustettakin pitäisi hommata. Kaikki tämä kuitenkin tuntuu pieneltä murheelta, koska uskon, että kokemus sinänsä korvaa kaiken. Yleensä kaveria on vaikea saada näihin tapahtumiin, mutta tällä kertaa se oli helppo tehtävä. PT-kurssikaveri oli heti lähdössä, mikä oli mahtavaa.
Nyt vaan peruskuntoharjoittelua, pitkää lenkkiä ja mäkitreeniä.
Kivaa viikkoa!
Kommentit
Lähetä kommentti