Elämäntapamuutos

Laihduttamisen tilalla käytetään nykyään paljon sanaa elämäntapamuutos tai -remontti.

Laihduttaminen, kiinteytyminen ja kunnonkohottaminen vaatiikin kokonaisvaltaista muutosta, eikä pelkästään hikitreeniä ja salaatinsyömistä. Elämäntapamuutoksen pitää lähteä ihmisestä itsestään, eikä tulla ulkopuolelta. Nykyään televisiosta saa seurata sekä suomalaisia että ulkomaalaisia sarjoja, joissa tuotantoyhtiön valitsemat julkisuuden henkilöt muuttavat elämäntapojaan. 

Usein näissä ohjelmissa on tietty aika, jonka puitteissa valtava elämäntapojen muutos pitäisi omaksua. Lisäksi paikalla on TV-kamerat, jotka kuvaavat herkeämättä ponnisteluja hoikemman ja terveemmän elämän eteen. Usein muutosta tarvitsevalla on itsetunto-ongelmia, paine onnistua on kova. Tähän vielä lisätään katsojien odotukset ja eikö se nyt tuon parempaan pystynyt päivittelyt, niin saa olla varsinainen soturi, joka tuosta selviää. Kaiken tämän lisäksi netti pursuaa mainoksia ohjelmasta ja kommenttipalsta laulaa. 


Usein tulee miettineeksi myös sitä onko motiivi mennä ohjelmaan halu muutokseen vai saada nostatusta uralle. Monet ovatkin jo käyneet useamman elämäntaparemonttiohjelman läpi.

Tästä tullaankin siihen, että
  riittääkö muutama viikko siihen, että entinen elämä jätetään kokonaan ja aloitetaan uudet elämäntavat kertarysäyksellä?  Ei riitä. Jos epäterveelliseen ruokaan ja liikkumattomuuteen tottunut ihminen haluaa muutosta on se aloitettava pikkuhiljaa, mutta määrätietoisesti. Ihminen  itse päättää tavoitteen ja ajanjakson, jonka uskoo riittävän. Muutoksia tehdään hiljalleen. Lisätään kasvisten määrää aterioilla, aloitetaan liikunta maltillisesti, jotta kyllästyminen ei tapahdu heti ja keho alkaa tottua. Jos liikunnan aloittaa verenmaku suussa voi todeta, että muutos ei pitkälle vie. Lisäksi pitää olla joku, jonka ohjauksessa liikkeet tulevat suoritetuksi oikein, jotta vammoilta vältytään. 
Valmentajan tehtävä on tukea asiakasta ja kuunnella hänen tuntemuksiaan, eikä tarjota omaa näkökulmaa ainoana oikeana. 
MUUTOS LÄHTEE ITSESTÄ JA OMISTA TARPEISTA!

Tällaisia ajatuksia tänään💕 (kunhan opin käyttämään tätä alustaa niin tulee kuviakin)


Kommentit